Hajoaako WordPress-sivustosi ulkoasu ilman näkyvää syytä?

Onko sinulla joskus tullut vastaan sivustollasi tilanne, että ohjelmistopäivityksen yhteydessä sen ulkoasu yhtäkkiä hajoaa? Ja tämä ei edes välttämättä tapahdu kaikilla sivuilla vaan jopa muutamalla hassulla? Mistä ihmeestä voi olla

WordPress on varsin järeä ohjelmisto, joka koostuu WordPress-ohjelmistosta, siihen liitetyistä lisäohjelmista ja teemasta. Sivuston toimintaan vaikuttaa lisäksi myös palvelin, millä sivustosi sijaitsee. Kun yhdessä paikassa tapahtuu muutos, saattaa se aiheuttaa ketjureaktion, joka hajottaa asioita toisaalla. Jos ongelmia ilmenee, täytyy asiaa usein tutkia monesta paikasta, ongelman syy ei aina selviä heti.

Mutta jos kyse on on satunnaisesta ulkoasun hajoilusta, syyllinen on useimmiten välimuisti. Välimuisti on tuiki tarpeellinen osa sivustoasi, koska sen avulla sivustosi toimii nopeasti ja käyttäjäystävällisesti. Joskus se kuitenkin on liian hanakka muistamaan vanhentuneita näkymiä tai sen toiminta on konfliktissa käytettyjen ohjelmien kanssa. Aina ajoittain käy siten, että etenkin ns. page buildereiden (kuten Elementor) päivitys on syypää tähän konfliktiin.

Jos WordPress-sivustosi ulkoasu ilman näkyvää syytä, kokeile tätä:

  1. Avaa verkkosivustosi ylläpito eli kirjaudu sivustollesi sen ylläpito-osoitteessa, joka tavallisesti on muotoa https://sivusto.fi/wp-admin
  2. Tämä yksin jo saattaa riittää korjaamaan ulkoasun ja muistuttamaan sivustolle missä mennään.
  3. Jos ulkoasu ei tästä vielä korjaantunut, puhdista sivuston välimuisti. Jos sivustollasi on välimuistiohjelma asennettuna, näet yleensä ylläpitonäkymän ylälaidassa kohdan, jossa lukee ”Delete Cache”, ”Tyhjennä välimuisti” tai jokin vastaava teksti (vaihtelee sivustolla käytetyn välimuistiohjelman mukaan).
  4. Jos tämä ei riitä, suosittelen siirtymään lisäosalistaukseen, ottamaan cache-ohjelman hetkeksi pois ja aktivoimaan sen takaisin.
  5. Jos ulkoasu ei kuitenkaan tälläkään korjaudu, siirry sivulle, jolla ongelma näkyy ja avaa se editorissa auki (ts. avaa editoitavaksi esimerkiksi Elementorilla). Sinun ei tarvitse tallentaa sivua tai tehdä mitään muutoksia, riittää että avaat sen. Tämän pitäisi korjata ongelma.

Jos näistä ohjeista yksikään ei tuota tulosta, ongelma saattaa olla muualla ja vaatii syvempää sivuston tutkimista. Lähde näillä stepeillä kuitenkin liikkeelle, ne auttavat usein!

Jos sivustosi ylläpidon kanssa on liikaa päänvaivaa, tutustu ylläpitopalveluuni.

Kuva: Elisa Ventur / Unsplash

 

Scroll to Top